https://www.datocms-assets.com/108516/1699603427-blogi-spappa-ja-tytto.jpg
Siemenet ja ajatukset nykyisen AgeInin taustalla

Mennessä AgeIn Tiimi

3 min. lukeminen

Siemenet ja ajatukset nykyisen AgeInin taustalla

Yrityksen takana on vahva visio siitä, että tulevaisuudessa voittavia ja pärjääviä yhteiskuntia ovat ne, joissa kaikki ikäluokat saadaan mukaan aktiivisiksi tekijöiksi. Meillä on Suomessa valtava potentiaali vanhemmassa ikäluokassamme. Uskomme vahvasti siihen, että nuorissa on tulevaisuus, mutta vanhemmissa viisaus, kokemus ja osaaminen.

Ennen AgeIniä oli Onnexi

Idea syntyi, Onnexi perustajan, Ulla Soinisen omakohtaisesta kokemuksesta.
”Äitini asuu 900 km päässä Pohjois-Suomessa ja lapset Etelä-Suomessa töiden ja perheiden parissa. Leskeksi jäätyään äiti jäi 900 km päähän yksin asumaan ja ylläpitämään kiinteistöään. Nopea avunanto oli mahdotonta äidille ja etsimme luotettavaa apua äidin avuksi kiinteistön huoltotöihin, lumi-, puutarha ja muihin töihin mutta tarvittavaa luottoapua ei ollut saatavilla. Ystäväpiiristä löytyi avunantajia satunnaiseen apuun, joilla myös ikääntyvät vanhemmat asuvat toisella paikkakunnalla tai kaipasivat erilaisia palveluita. Tähän tarpeeseen Onnexi kehittyi alunperin ja nyt näitä upeita Suomen senioreita on saatavilla myös yrityksille!”

Arvot ja vastuullisuus

Onnexi on yritys, jonka missiona on etsiä ja tarjota työhaluisille eläkeläisille merkityksellistä tekemistä ja lisätienestiä eläkkeen päälle. Etsimme heille työtehtäviä kodeista, ja vastuullisista yrityksistä, joissa heidän osaamisellaan, motivaatiollaan ja ilolla tekemisellään on arvoa.

Haluamme antaa mahdollisuuden työn tekemiseen jokaiselle eläkkeellä olevalle seniorille, joka haluaa antaa osaamisensa ja elämän varrella karttuneen taitonsa paremman elämän laadun eteen ja auttaa muita omalla työpanoksellaan. Meille on kunnia-asia huolehtia Mummoistamme ja Papoistamme joten huolehdimme kaikista työnantajavelvoitteista ja vastuista ilolla ja ylpeydellä. Haluamme luoda työtä Suomeen ja parempaa elämää sekä asiakkaillemme että työntekijöillemme. Jotta pystyisimme yrityksenä kasvamaan, kehittymään ja edistämään missiotamme, pyrimme käyttämään tuotoistamme vähintään 50% takaisin yrityksen kasvuun ja kehitykseen.

Tarvitsemme ison murroksen ikäinklusiivisuuden konkretisoimiseksi

Tulevaisuudessa voittavia yhteiskuntia ovat ne, joissa kaikki ikäluokat saadaan aktiivisiksi tekijöiksi. Siksi on tärkeää synnyttää ja tarjota toimivia arkea helpottavia palveluita, joissa senioreilla on oma roolinsa aktiivisina tekijöinä ja heillä on mahdollisuus ansaita lisätuloja tekemästään työstä. Työn tekemisen vapaus on tärkein motivaattori senioreille. Ajattelun ja toiminnan keskiöön on otettava yksilön oma halu ja mahdollisuus tehdä työtä omien voimiensa ja tilanteensa mukaisesti.

Kyse on vastuullisesta välittämisestä. Tavoitteena on, että sekä arjen avun tarvitsija että arjen askareissa auttava seniori voivat paremmin ja täten toiminta lisää ihmisten hyvinvointia kautta linjan yhteiskunnassa. Kerrannaisvaikutukset ja mahdollisuudet ovat merkittävät.

#ikätalkoot

Kutsumme sinut kanssamme murtamaan ikääntymiseen liittyviä ennakkoluuloja! Mahdollistetaan yhdessä työnteko niille jotka haluavat sitä eläkeiän jälkeen jatkaa.
Aktiivisena ja tarpeellisena pysyminen heijastuu tutkitusti suoraan elämän viimeisten vuosien elämänlaatuun. Sairastelu ja raihnaisuus vähenevät, muisti pysyy parempana ja niin edelleen.

Lue lisää siitä mitä sinä voit asian eteen tehdä ja tule kanssamme mukaan talkoisiin osoitteessa:

Agein.io

#plus65 #AgeIn #hyvinvointi #ikätalkoot #eläkeläiset 

Lue lisää

placeholder
AgeInkoo – Elämänkokemus hyötykäyttöön Inkoossa!

3 min. lukea

Inkoossa ei vain puhuta, vaan tehdään! Ikäystävällinen Inkoo = AgeInkoo

Lue artikkeli
placeholder
Hyödynnä Osaamisesi – AgeInkoo-projektin Pop-up-rekrytointipiste Inkoon kirjastolla

3 min. lukea

Monipuolisia keikkatöitä eläkeläisille Inkoossa!

Lue artikkeli
placeholder
Ticketmaster ja AgeIn yhteistyössä Lahden uudessa lippukaupassa!

3 min. lukea

AgeIn senioriosaajat Sibeliustalon lipunmyyntipisteessä!

Lue artikkeli
Liity AgeIn -palveluun tänään
Tule jäseneksi