https://www.datocms-assets.com/108516/1715611251-canva-comforting-a-senior-1.jpg
Eläkeläisistä iloa ja apua!

Mennessä AgeIn tiimi

3 min. lukeminen

Elätkö sinäkin ruuhkavuosien keskellä erilaisten tarpeiden ja vaatimusten ristitulessa? Aikaa pitäisi riittää omalle perheelle, työlle sekä ikääntyville vanhemmille, jotka ehka asuvat vielä omillaan, mutta kaipaavat apua ja ovat ehkä myös yksinäisiä. Silloin olet samassa veneessä meidän muiden kanssa.

Olin vuonna 2017 vaativassa kansainvälisessä työssä ja meillä oli kotona kolme poikaa kasvamassa. Isäni menehtyi pitkään sairastettuaan ja yli 80-vuotias äitin jäi yksin 900 km päähän meistä asumaan ja ylläpitämään isoa kiinteistöä. Tunsin huonoa omaatuntoa ja kannoin huolta äitini pärjäämisestä. Olisin halunut ostaa turvallisia ja luotettavia palveluita äitini avuksi. Mutta en löytänyt sellaista palvelua, josta olisin uskaltanut tilata ihmisiä äitini ovelle. Tätä asiaa lähdin ratkomaan.

Moni eläkeläinen kaipaa merkityksellistä tekemistä

Ratkaisuksi löysin valtavan aarteen: ihmiset, jotka uskaltaisin milloin tahansa tilata äitini luokse, eläkeläiset!

Heillä on vuosikymmenten aikana kertynyttä osaamista ja kokemuksia, aikaa ja motivaatiota. Lisäksi eläkkeen päälle saatavat lisätulot ovat monelle hyvin tärkeitä. Moni on kiireinen vapaaehtoistyössä, harrastuksissa, tai lastenlasten hoitamisessa. Silti eläkeläisistä merkittävä osa kaipaa työtehtäviä, joissa pääsee hyödyntämään kertynyttä osaamistaan ja kokee olevansa merkityksellinen. Minä osaa, pystyn, minua arvostetaan. Jotta heillä olisi "syy herätä aamulla", kohdata ihmisiä, olla osallisena yhteisössä ja yhteiskunnassa. 

Tuodaan avun tarjoajat ja tarvitsijat yhteen

Entä jos voisimme ratkaista nämä kaksi samalla kertaa? Jos voisimme parantaa ikääntyvien vanhempiemme hyvinvointia, lievittää yksinäisyyttä sekä toisaalta saada aktiivisille ja tekemisenhaluisille eläkeläisille heidän kaipaamaansa merkityksellistä tekemistä ja yhteyttä toisiin ihmisiin.

AgeIn-palvelu on suunniteltu tätä tarkoitusta varten: tuomaan yhteen ihmisiä silloin, kun omat tukiverkot eivät riitä. Sen kautta naapurustossa asuva eläkeläinen voi tulla avuksi lapsiperheen arkeen, vaikkapa lasten kanssa pullataikinan tekoon tai pihatöihin, joista et itse nauti. Yllättävän läheltä saattaa löytyä joku, joka ilahtuu, kun pääsee nikkaroimaan sen kauan suunnitellun jätekatoksen tai kokoamaan lapsille leikkimökkiä.

Miten toimii?

Meiltä voi tilata lähialueen eläkeläisen omaan tai läheisesi kotiin tai halutessaan myös yrityksiin avuksi. Meille on kunnia-asia huolehtia eläkeläisistämme vastuullisena työnantajana, maksaa palkat, työnantajakulut ja varmistaa, että jokainen eläkeläisemme työskentelee asianmukaisesti vakuutettuina. Kotitalouksille tehden työ on kotitalousvähennyskelpoista.

Tilaaminen käy helposti: Tule jäseneksemme ja julkaise palvelussa työtehtävä. Valitse työstä kiinnostuneista ja siihen hakeneista eläkeläisistä haluamasi. Voit myös viestitellä eläkeläisten kanssa palvelussa. Julkaisuhetkellä luottokortille tulee katevaraus ja työn suorituksen jälkeen maksu veloitetaan.

Emme ole ihan vielä joka puolella Suomessa, mutta pyrimme olemaan saatavilla mahdollisimman laajalla alueella. Kerrothan meille, missäpäin Suomea meitä tarvitaan, esim. vastaamalla kyselyyn https://forms.gle/Fvdk65gjBH8TovbC7

Hinnat?

  • kaikki muut työtehtävät 38 €/tunti (sis.24%alv).

  • opettaminen 67,5 €/tunti (sis. 24%alv).

Muista esim. remontointiin liittyvistä veloituksista löytyy lisätietoa https://agein.io/fi/support

Näin saat eläkeläisen iloksi ja avuksi

  1. Haluan kokeilla: Tule alla olevasta linkistä jäseneksemme ja julkaise palvelussa työtehtävä. Valitse työstä kiinnostuneista ja siihen hakeneista eläkeläisistä haluamasi. 

  2. Olen kiinnostunut, voisin tilata myöhemmin: Kerro meille toiveistasi https://forms.gle/Fvdk65gjBH8TovbC7. Olemme sinuun yhteydessä, kun tulemme ilmoittamallesi paikkakunnalle. Tämä ei sido sinua mihinkään.

Lue lisää

placeholder
AgeIn ja Osuuskauppa Arina yhteistyöhön - merkityksellistä työtä ja hyvinvointia!

3 min. lukea

AgeIn ja Osuuskauppa Arina yhteistyöhön, eläkeläiset kiireavuksi työvoimapulan alueille

Lue artikkeli
placeholder
Haemme ulospäinsuuntautuneita persoonia töihin Osuuskauppa Arinan kauppoihin!

2 min. lukea

Haemme ulospäinsuuntautuneita persoonia töihin Osuuskauppa Arinan kauppoihin!

Lue artikkeli
placeholder
Ikä ei ole este, se on voimavara - AgeInin tarina työelämän uudistajana

4 min. lukea

Eläkeläisille hyvinvointia osa-aikatyöstä

Lue artikkeli
Liity AgeIn -palveluun tänään
Tule jäseneksi