Yrityksille

Yritysvastuullisuutta, kasvua ja joustavaa osaamista liiketoimintaan.

AgeIn tarjoaa paikalliset, osaavat ja joustavat seniorityöntekijät yrityksille Yritysvastuullisuutta ja kasvua liiketoimintaan. AgeIn:in osaajat korporaatioille, pk-yrityksille, pienille yrityksille, kaupan alalle, teollisuuteen, kiinteistöhuoltoon, isännöitsijöille, taloyhtiöille.

Moni organisaatio haluaa tehdä hyvän tuloksen lisäksi vastuullisia, yhteisöille ja yhteiskunnalle hyvää tuottavia asioita. Organisaatioiden on kuitenkin usein vaikea konkretisoida vastuullisuus käytännön tekemisen tasolle tavalla, joka tuo arvoa myös omaan liiketoimintaan. Meillä on tähän ratkaisu!

Kaupan ala:

Onko teillä iso vaihtelu vuokratyöntekijöissä, vaihtelevat sesonkiajat, osaavan oman väen poissaoloja? Jatkuvaa uusien ihmisten perehdyttämistä, resurssien suunnittelua? 

Entä jos teillä olisikin käytössä lähialueelta ehtymätön, innokas ja sydämellään keikkatöitä tekevä henkilöstöpooli? Ilman sitoutumista volumeihin ja  ilman juoksevia kuluja? 

Entä jos saisitte vahvan paikallisen roolin paikkakunnallanne vastuullisena yrityksenä ja profiilin noston alueellisesti? Samalla, kun liiketoimintanne paranisi ja osaava oma henkilöstönne voisi paremmin ja sitoutuisi entistä vahvemmin kauppaanne?

Meillä löytyy tähän kauppiaalle ratkaisu. Joka samalla aktivoi ja tuottaa monenlaista hyvää juuri teidän alueenne eläkeläisille. 

Teollisuus:

Onko teillä osaamisvuotoa? Kärsiikö yrityksenne tuotantopäällikkö tai toimitusketjusta vastaava  loputonta päänsärkyä resurssoinnista ja osaamisesta? Parhaat ja kokeneimmat osaajat katoamassa eläkkeelle? Eikä uusia ole välttämättä kasvanut valmiiksi. Onko teillä isoa vaihtelua tilauskannassa, tarvetta joustavalle osaavalle ja yritykseen perehdytetyille työntekijöille? 

Entä oletteko yrityksenä inklusiivinen, avoin ja houkutteleva eri taustoista, kulttuureista, ikäkausilta tuleville työntekijöillenne? Näkyykö tämä työpaikan arjessa? 

Meillä löytyy tuotantopäällikön tai toimitusketjun vetäjän päänsärkyyn ratkaisu. Joka samalla aktivoi ja tuottaa monenlaista hyvää juuri teidän alueenne eläkeläisille.

Kiinteistöala, isännöitsijät, As Oy’t: 

Onko teillä paljon sesonkiluontoisia, resursseja vaativia töitä sekä moninaisia palvelusitoumuksia asiakkaillenne? Haasteita saada nuoremmat ikäluokat innostumaan työtehtävistä ja koko kiinteistöalasta? Joustoa ja osaamista vaativia satunnaisia tehtäviä, joita on vaikea kustannustehokkaasti tuottaa? Tarvetta monipuoliselle osaamiselle?

Entä jos käytössänne olisi ehtymätön resurssipooli ympäri Suomen, motivoituneita ja luotettavia eläkeläisiä valmiina työskentelemään tarvittaessa?

Meillä löytyy kiinteistöhuollon moninaisiin tarpeisiin ratkaisu. Joka samalla aktivoi ja tuottaa monenlaista hyvää juuri teidän alueenne eläkeläisille

Pienyrittäjät:

Vaihtelevatko teillä tilausmäärät, tuottavatko sesongit haasteita ja pitkiä päiviä vakituiselle henkilöstölle tai yrittäjälle itselleen? Hirvittääkö vakituisen työntekijän ottaminen, varsinkin kun työmäärä ei ihan vielä vaatisi täyspäiväistä työntekijää? 

Entä jos sinulla olisi käytössä ehtymätön joustava moninaisten osaamisten resurssipooli, vieläpä lähialueelta, josta voisit ammentaa aina tarpeen mukaan lähtien muutamasta tunnista per päivä aina tarvittaessa? Kustannukset juoksisivat vain toteutuneiden tuntien mukaisesti ja mahdollistaisi liikevaihdon turvallisen ja joustavan kasvattamisen haluamallenne tasolle. 

Meillä on tähän ratkaisu. Joka samalla aktivoi ja tuottaa monenlaista hyvää juuri teidän alueenne eläkeläisille.

Miten liikkeelle?

  • Isot yritykset, pk-yritykset:

Ota yhteyttä toimitusjohtajaamme Ulla-Maija Soiniseen +358 40 827 9951 tai ulla-maija.soininen@agein.io Selvitetään tarpeenne ja lähdetään liikkeelle pilotin kautta. Toteutus on juridisesti henkilöstövuokrausta, mutta nykyisistä toimijoista poiketen poikkeuksellisesti ja joustavuudeltaan uudella tavalla toteutettuna. Pyrkimyksenämme on aktivoida monipuolisesti eläkeläisiä ja mahdollistaa heille oman osaamisen hyödyntäminen ja lisätienesti eläkkeen päälle. 

  • Pienyrittäjät, isännöitsijät, As oy’t:

Rekisteröidy, tilaa suoraan AgeIn palvelustamme  ja kokeile. Hinnat alkaen 38,5 euroa/tunti (sis.25,5% alv). Luottokortti maksutapana. Luo asiakasprofiili tästä: https://agein.io/fi/registration/personal-details?type=employer

Remontoinnin ja korjausten osalta lue lisää: https://agein.io/fi/featured/remontointi

Voit myös ottaa yhteyttä toimitusjohtajaamme Ulla-Maija Soiniseen, +358 40 827 9951 tai ulla-maija.soininen@agein.io . Tehdään tarvittaessa kevyt sopimus yhteistyöstä.

Liity AgeIn -palveluun tänään
Tule jäseneksi