
Toteutimme toiveitanne - tule mukaan linjoille, näe ja kuule ensimmäisenä!
2 min. read
"Rinkelistä" tuli osa Agein:iä!
Read articleBy AgeIn Tiimi
2 min. read
Saimme teiltä viime vuoden puolella viestiä, että nykyiset Suomessa saatavilla olevat palvelut ja toimijat eivät palvele tämän päivän moderneja, osaavia ja aktiivisia nuorempia eläkkeelle siirtyneitä 65+ osaajia. Todettiin jopa siten, ettei haluta identifioitua "eläkeläiseksi", vaan joksikin ihan muuksi, vaikkapa "vapaaherrattariksi" tai "vapaaherroiksi".
Ja että nykyiset saatavilla olevat palvelut ja toiminnot koetaan olevan tarkoitettuja toisenlaiselle ikäluokalle, ehkäpä sopivampia selvästi ikääntyneemmille ja olevan jopa osallistujia passivoivia.
Todella pysäyttäviä viestejä!
Meillä ei ole tapana jäädä istumaan, kun kuulemme jotain tällaista. Tämähän huutaa toimintaa, muutosta, jopa anarkiaa.
Joten tuumasta toimeen. Käynnistimme Lahden Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa harjoitustyön, jossa tähän kuulemaamme pureuduttiin, haastateltiin teistä rajallista ryhmää ja analysoitiin tuloksia. Näiden pohjalta opiskelijoille annettiin vapaa kädet hahmotella löydösten pohjalta "unelmien" palveluita - juuri teille, bold and beautiful 65+ ryhmälle. Opiskelijoiden käsissä hahmottuivat ns. "Rinkeli":ksi nimetyt palvelut.
Suunnitelmasta tuli totta
Lahden Ammattikorkeakoulun keväisen harjoitustyön jälkeen käsissä oli hyvät suunnitelmat, mutta ei vielä mitään sen konkreettisempaa. Kevään aikana suunnitelma täydentyi Kiltatoiminnalla ja kesän korvilla saatiin tällä kertaa Hämeen Ammattikorkeakoulun kanssa kesäprojekti liikkeelle.
Kesän aikana rakensimme kaiken tämän edeltävän pohjalta uusia toiminnallisuuksia ja uusia sivustoja agein.io - sivuillemme. Samaan aikaan kesällä löysimme ensimmäiset rohkelikkomme Kiltamestarit Matin, Mikaelan, Ilinan ja Mariannen ja aloimme valmistella kiltojen toimintaa.
Tule mukaan kuuntelemaan, näkemään ja kommentoimaan!
Tule kuuntelemaan, millaisia tuloksia Lahden ammattikorkeakoulun kanssa saatiin ja millaiset uudet palvelut, toiminnallisuudet ja sivustot saimmekaan. Ole ensimmäisten joukossa näkemässä ja kuulemassa.
Pidämme nyt kaksi erillistä,täsmälleen samansisältöistä esittelyhetkeä ennen varsinaista julkistamista:
1. Perjantaina 5.9.2025 klo 13-13:45
2. Tiistaina 9.9.2025 klo 10-10:45
Ilmoittaudu mukaan >> TÄSTÄ
Keräämme sähköpostiosoitteen ja tiedon kumpaanko esittelyhetkeen osallistut. Pari päivää ilmoittautumisesi jälkeen saat meiltä kutsun osallistumislinkin kera.
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA LINJOILLE!
Terkuin
Ulla AgeIn tiimistä
2 min. read
"Rinkelistä" tuli osa Agein:iä!
Read article3 min. read
Tiedote AgeIn Hyvinvointi- ja elämänlaatukyselystä sekä tutkimuksesta
Read article3 min. read
AgeIn Avustajakilta
Read article